Kiropraktiikka ja alaselkävaivat
Kiropraktiikalla on katsottu saatavan eniten apua alaselkäkivusta kärsiville, jos verrataan esimerkiksi särkylääkkeisiin tai fysioterapiaan. On paljon kliinistä ja tutkimusnäyttöä siitä että kiropraktiikka toimii parhaiten.
Kiropraktikko on erikoistunut selkärangan toimintahäiriöiden hoitamiseen sekä hermoston että tuki- ja liikuntaelinten vaivoihin. Kiropraktiikassa pyritään aina löytämään syy miksi kipuilua esiintyy ja hoitaa nimenomaan syytä eikä vain oireita.
os verrataan vaikka kahta kiropraktikkoa keskenään niin sekä heidän tekniikkansa että myös lähestymistapansa voivat olla hyvinkin erilaisia. Ei siis ole yhtä ja oikeaa tekniikkaa tai lähestymistapaa.
Tekniikat voivat olla nopeasti suoritettuja jolloin nivelpussista voi kuulua naksahtava ääni tai sitten mobilisoivia tekniikoita joista ei kuulu ääniä. Tekniikoita on muutama sata joten varmasti jokaiselle löytyy sopiva. Tekniikat joita kiropraktikot käyttävät ovat hyvin tarkkoja ja siksi ne ovatkin niin tehokkaita.
Kaikkia toimintojamme kehossa kontrolloivat aivot ja selkäydin, jotka toisinaan lähettävät viestiä keholle jonkinlaisena oireena.
Usein näemme, että oire on vihollinen, mutta tosiasiassa se onkin meidän ystävämme. Oire vain kertoo, että jotain pitäisi tehdä silloin kun esiin nousee poikkeavia tuntemuksia.
Kokemukseni mukaan nuo syyt ovat useasti monimutkaisia eikä aina voida sanoa varmaksi kivun aiheuttajaa tai ongelmaa. Eli alaselkäkipuihin vaikuttavat sekä fyysiset, henkiset ja kemialliset seikat.
Jos sinulla on alaselkävaivoja niin kannattaa reippaasti kääntyä asiantuntevan kiropraktikon puoleen mahdollisimman pian, koska silloin ongelmat eivät pitkity tai hankaloidu ja lopputuloksetkin ovat parempia.