Iskias ja hermosto
Kiropraktikko tekee ensimmäisellä käynnillä analyysin ja testit onko kyseessä iskias vai ei. Todellinen iskias voidaan todeta magneettikuvauksella tai sitten kliinisesti mitattuna, testaus ei välttämättä kerro koko totuutta. Esimerkiksi välilevyn pullistumasta johtuva iskiasongelma ei välttämättä oireilekaan klassisesti heijastumalla jalkaan. Vaiva voi olla piilevänä pitkään ilman selkeitä oireita, kuten niin monet muutkin ongelmat tai sairaudet.
Kiropraktikko voi käyttää erilaisia tekniikoita iskiaksen hoidossa. Kiropraktinen hoito on äärimmäisen turvallista iskiastapauksissa ja usein pystytään myös välttämään selkäoperaatio mihinkiropraktiikalla tähdätään myös.
Kiropraktikon tehtävä on saada aikaan lisää liikettä selkärankaan buustaamaan hermostoa ja lihaksistoa, jotta paraneminen nopeutuisi. Kannattaakin siis ensiksi tulla kiropraktikolle joka osaa analysoida onko kyseessä todellinen iskias vai ei.
Iskiashermo on kehon paksuin ja suurin hermo. Se lähtee alaselästä kahdesta eri nikamanvälistä ja johtaa varpaisiin saakka. Reidessä se haarautuu eri hermoihin. Todellinen iskias tarkoittaa, että välilevyn massa painaa iskiashermon hermojuurta ja tällöin jalassa voi tuntua puutumista, pistelyä, muurahaisia tai jopa voimattomuutta. Mutta iskiashermo voi oireilla myös epäsäännöllisesti, jos esimerkiksi jossain nikamassa on toimintahäiriötä. Myös takapuolen lihaksisto voi aiheuttaa iskiastyyppistä oireilua, mutta se ei ole todellista iskiasta.
Aika usein ihmiset sekoittavat iskiaksen ja muut häiriöt ja nimittävät alaselkäkipua tai jalkaan heijastuvaa kipua iskiakseksi.
Iskias on hyvin tavanomainen vaiva johon kiropraktiikalla saadaan hyviä tuloksia aikaiseksi ja haitasta kärsivän arki helpommaksi.